torstai 20. huhtikuuta 2017

Listat

torstai 20. huhtikuuta 2017


Muuttotarkastus blogissa kerroin, että ihan "pientä puuhasteltavaa" vielä riittää. Niin kuin ne listat... Nyt ne ovat kuitenkin paikallaan sekä katossa että lattian rajassa. Wuhuu!! Kiitos avusta Olli!

Ihailen taloja, jotka on tehty ilman listoja, mutta toisaalta pidän itse varsinkin korkeista jalkalistoista. Nämä jalkalistat ovat 9 cm korkeita ja eivät oikeastaan ole jalkalistoja vaan peitelistoja. Ihan budjettisyistä näin. Jalka- tai lattialistat laitetaan monesti lattian sävyn mukaan, mutta halusin korostaa tilan tuntua. Varsinkin pienissä tiloissa on toimivampi ratkaisu sävyttää lattialista seinän mukaan: se tuo korkeuden tunnetta huoneeseen.

Siitä oli aikaa, kun olen listoja laitellut ja muistelin, että viimeksikin oli taistelua juuri kattolistojen jiirien kanssa.
Ja juurikin sen perkeleen kulman kanssa.
Yleinen ohjehan on, että täytyy vaan etsiä se kulma. Helpointa oli etsiä kulma niin, että laittaa listan siihen kulmaan, miten se tulee kattoon kiinni ja vie tietysti samassa kulmassa sirkkelille. Kun kulma on hyvä, niin siitä mallipala, jonka avulla onkin helpompi katsoa seuraava lista.
Alla kuva ilman kattolistaa.


Ja seuraava kuva listan kanssa. Kyllä se vaan niin on, että listat viimeistelevät tilan. Nämä kuvat ovat parvelta, johon sain upotettua hylly/istumatilaa rakenteiden myötä.



Follow

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti