lauantai 25. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta

lauantai 25. kesäkuuta 2016


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Omakotitalo 72:n säilytysratkaisuista

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Senkin laatikoista yksi laatikko sisältää tarvittavia tavaroita, loput lienee romua...
Onnistuneessa sisustuksessa kaikella on paikkansa ja ajatuksella suunnitellut tila- ja säilytysratkaisut varmistavat, että tavarat löytyvät aina tarvittaessa. Tämä on monen suunnittelijan ja sisustajan mantra, mutta todellisuudessa tämä lienee niitä kohtia sisustuksessa, joita on vaikeampi toteuttaa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pankkilaina ja rakennusbudjetti

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pankkilaina



Olin vakaasti päättänyt rakentaa pienen oman talon, mutta lainamahdollisuuksista yhden aikuisen ja kahden lapsen kanssa en ollut varma.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Tarjouspyyntöjä oman suunnitelman pohjalta

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Talopakettien esiteviidakko

Kun rakentaa yksin kahden lapsen kanssa, ei ollut kovin vaikea valinta päättää ottaako talopaketin vai rakentaako itse pitkästä tavarasta. Moni talotehdas tarjoaa palvelua oman suunnitelman pohjalta valmistalojen lisäksi. Googlen avulla kartoitin talopakettitoimittajat, joiden kanssa omaa mallia voi työstää eteenpäin.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Miten pienen talon voi rakentaa?

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
pohjapiirustus
Pohjapiirustus
Kun tonttiasia oli saatu kuntoon, aloitin pohdinnan siitä miten pienen talon voisin rakentaa.
Jokainen rakennettava neliö maksaa. Pikaisella googlettamisella rakennusneliön hintahaarukka on 1500 € - 3000 €. Niinpä suunnittelun lähtökohtana olikin ikävä kyllä vähäinen budjetti, ei suinkaan suuret neliöt.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Naisen sielunmaisema: mäntymetsää ja kalliota.

torstai 2. kesäkuuta 2016
Tontti
Naisen sielunmaisema: mäntymetsää ja kalliota.

Muutaman vuoden vuokralla asuneena oman kodin tarve kasvoi tekoihin asti ja aloitin tontin etsinnän. Alusta asti oli selvää, että isoa tonttia en tarvitse, olihan tarkoitus rakentaa pieni talo.