lauantai 26. marraskuuta 2016

Nainen rautakaupassa

lauantai 26. marraskuuta 2016

Talon väliaikainen pääovi oli seljällään, kun kävin tontilla. Tolkun ihmisenä ajattelin käydä ostamassa salvan rautakaupasta, jottei ovi jokaisessa tuulessa avautuisi. Salpa löytyi, mutta samalla katse harhautui työvälineisiin, jotka uutuuttaan kiiltelivät rautakaupan hyllyssä.

Katseen tarkentuessa, ei niin harmonisiin väreihin, ajattelin, että minun oli aika päivittää työkaluhylly. Käsin ruuvaaminen olisi pian historiaa. Reippaasti etsin työkalumyyjän käsiini ja pyysin halpaa välinettä. Mahtipontisesti myyjä kertoi:

 Nämä meidän koneiden hinnat lähtevät kyllä sadasta eurosta ylöspäin. 

Tässä vaiheessa ilmoitin lähteväni viereiseen halpatavarataloon. Samassa paikalla olikin jo toinen myyjä, joka ohjasi minut hyllyn päätyyn, jossa oli sitten sitä minun hintaluokkaani. Käsiini annettiin kaupan oman tuotemerkin edullisempi akkuporaväännin hyvän myyntipuheen kera. Iloisena tästä työkaluhankinnasta ajelin kotiin, revin paketin auki ja tajusin, että eipä niitä ruuvinpääjuttuja sitten ollutkaan mukana. Ne olisi pitänyt ostaa erikseen.
Kahvit juotuani ajelin takaisin kauppaan.



Follow

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Peltikate talon päälle

keskiviikko 23. marraskuuta 2016



Viime viikolla talo sai katteen päällensä. Kattona on konesaumajäljitelmä peltikate. 

Muuten tontilla odotellaan vielä valua. Viime viikonloppuna oli kova tuuli ja kävinkin tontilla tarkistamassa oliko pressut lennelleet. Olihan ne. Lisäksi muutama ekovillapaali oli lentänyt niin, että muoviin oli tullut pieniä reikiä. Raahasin vioittuneet paketit sisälle lämpimään taloon ja revin muovit auki. Ilmoitin vahingosta vastaavalle ja Sievitalon työpäällikölle.

Tällä viikolla en ole vielä tontilla ehtinytkään käydä. Alkuviikko meni Levin lumisissa maisemissa.

Loppuviikosta ajattelin paneutua valaistuksen hankintaan. Sähkösuunnitelma on tehty, mutta kaikkia valaisimia ei ole vielä valittu. Taloon ei siis tulee Spa-osastoa, mutta pieneen suihkuun olen ajatellut pientä luksusta: tähtitaivasta, joka valuisi osittain seinälle. Otin jo alustavasti yhteyttä Cariittiin ja kyselin onko idea mahdollista toteuttaa. Ilmeisesti kyllä, loppuviikosta vielä selvitän miten.

Alla oleva kuva Leviltä, Itä-Uudellamaalla on toistaiseksi pimeää ja vesisadetta.


Follow

perjantai 18. marraskuuta 2016

Rakennuksen kosteustekninen hallinta

perjantai 18. marraskuuta 2016
Otsikko on mahtipontinen ja viittaa siihen, että tietäisin asiasta jotain. Totuuden nimissä on vastattava, että valitettavasti rakennuksen kosteustekninen hallinta ei kuulu ammattiosaamiseeni. Rakentamalla tosin oppii. Minäkin. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse oppia kantapään kautta. Moni rakentaja korostaa vastaavan mestarin tärkeyttä. En ole tässä(kään) poikkeus. On hyvä, että tavallisen tallaajan apuna rakentamisessa on rakennusalan ammattilaisia.

Talopaketti ja siivous -blogikirjoituksen kommenttiosioon oli tullut Z Zaddar- nimimerkiltä kommentti:
Kun lattiavalut tehdään kylmään aikaan, saattaa seinä- ja yläpohjarakenteisiin tulla kosteusrasitusta. Tästä kannattanee keskustella vastaavan kanssa. Joskus on ollut tapauksia, missä höyrynsulun päälle on villoitettu ja levytetty ja vesihöyry on päässyt kondensoitumaan viiden sentin villan alle höyrynsulkumuovin päälle. Sullahan on eri materiaalit, mutta itse selvittäisin asian.
 Ja minähän selvitin. Alla vastaavan mestarin vastaus.

Täällä Radio Jerevan, te kysytte ja me vastaamme.
Z Zaddari on täysin oikeassa kosteusrasituksen osalta. Valetusta betonilattiasta haihtuu vettä ja tuosta kosteudesta eroon pääseminen on yksi osa rakennusaikaisen kosteuden hallintaa. Jos olemme liberaaleja, ja miksi emme olisi, voimme tarkastella mitä tuolle vedelle tapahtuu.
Lattiamassaa on reilu seitsemän kuutiota ja yksinkertaistaen, pienen laskutoimituksen jälkeen, koko lattiassa on valun jälkeen sitoutuneena noin tuhat litraa vettä eli kuutiollinen. Sitä voi olla vaikea hahmottaa, mutta jos sanotaan, että keskiverto kerran viikossa ämpärillisen löylyvettä kiukaalle heittävä suomalainen saunoo sillä joulun ja juhannuksen tuplavuorojen huomioimisen jälkeenkin kaksi vuotta, se kertoo meille jo paljon enemmän. Vettä on siis reilu määrä lattiassa ja siitä haihtuu lattiapinnoitteen asentamiseen mennessä suurin osa.
Löylyteltäessä kosteus tiivistyy kylmimpään pintaan eli pääasiassa ikkunoihin, mutta myös muihin pintoihin, ja sen se tekee siinä hikimajassakin, mikä rakenteilla olevasta talosta tulee heti lattiavalun jälkeen. Se näyttää aluksi hurjalta. Tässä talossa on pidetty huoli siitä, että höyrynsulkumuovi Intello on asennettu oikein päin ja sen saumat on teipattu höyrynsulkuteipillä, eikä sisäpuolen koolauksen väliin ole asennettu pehmeää villaa, mistä Z Zaddari oikeaoppisesti varoittaa (tavallisen höyrynsulkumuovin voi asentaa kummin päin vain, Intello on valmistajan näkemyksen mukaan suurempi ja mahtavampi, hintaa myöten). Mikäli villa olisi asennettu, lattiasta nouseva vesihöyry tunkeutuisi joka paikkaan minne se pääsee, myös villaan ja sen alle. Jos kipsilevyt on asennettu, kosteus imeytyy niihin ja mahdollisesti villaan asti.
No mitä sitten, vaikka olisivatkin? Mikäli villojen takana oleva kosteus jää paikoilleen, tapahtuu sama ilmiö kuin pyykkikoneeseen tai koriin jätetyille märille vaatteille: ennen pitkää alkaa pistää sieraimiin aromi, jonka rinnalla armeijan muonituskeskuksen jätekatoskin jää toiseksi. Toisaalta, vaikka seinät olisi villoitettu ja ne jäisivät valun ajaksi seiniin, mitään ongelmaa ei ole niin kauan kuin villojen annetaan kuivua riittävästi (vaikka helpommalla saattaa silloin päästä vaihtamalla villat).
Tässä talossa ei tule olemaan ongelmia kuivumiskosteuden kanssa, koska vaikka kosteus tiivistyy höyrynsulkumuovin pintaan ja koolauksiin, se pääsee kuivumaan muutaman ovi- tai ikkuna-aukkoihin tehtävän ilmareiän ansiosta, jolloin tilassa vallitsee läpiveto, mutta sisällä on kuitenkin lämmintä. Talvella ulkoilmassa on vähän absoluuttista kosteutta, joten valu kuivuu nopeammin kuin kostean ilman kesäaikaan. Koolausten puu imee vettä, mutta päästää sitä myös pois, eikä rakennussahatavaran ole tarkoituskaan olla puusepänkuivaa (6-10 painoprosenttia).
Vähitellen kuivuminen hidastuu ja kaste höyrynsulkumuovin pinnalta katoaa. Lattiasta haihtuvan kosteuden näkee teippaamalla muovinpalan (puoli metriä kertaa puoli metriä) reunoilta tiiviisti lattiaan. Jos seuraavana päivänä muovin alapinnalla näkyy kosteutta, kuivuminen on vielä kesken. Kun alkaa olla lattian pinnoittamisen aika, mittaus tapahtuu poraus menetelmalla. Pintakosteusmittaria EI saa käyttää kuin suuntaa-antavana menetelmänä. Toistan, pintakosteusmittaria EI saa käyttää kuin suuntaa-antavana menetelmänä. Kuivattamiseen on omat menetelmänsä, mutta ne ovat suunnattuja ammattirakentajille.
Kosteudelle alttiita rakenteita ei saa olla näkyvillä lattiavalun yhteydessä ja kaikkien rakenteiden toimivuuden avain on tuuletus. Kastuneet rakennusosat pitää vaihtaa. Nämä rakennusaikaisen kosteuden hallinnan säännöt pätevät joka kohteessa. Mineraalivillan, sahanpurun, ekovillan tai muun eristeen suhteen ei ole eroja; ne eivät saa kastua ennen asennusta, sen aikana tai sen jälkeen eikä niiden taakse saa jäädä kosteutta. Jos vesi pääsee muhimaan, se aiheuttaa hometta (toisaalta, märkäkin villa kuivuu, jos sille on tuuletus).
Tämä oli nopea raapaisu ja yksinkertaistus siitä, mitä sisältää kosteustekninen toimivuus ja kosteudenhallinta lattiavalun yhteydessä.
Z Zaddarille muuten kiitokset erittäin hyvästä kommentista.

Vahtaava työn harhaanjohtaja
Follow

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ruuhkaa keittiössä

tiistai 15. marraskuuta 2016

Haaveissani oli keittiö, jonka kaikki toiminnot olisi sijoitettu pöytätason alle. Olinkin jo piirtänyt keittiön, jossa jääkaappi oli integroitu osaksi muuta sisustusta "säilytysseinälle". Käydessäni läpi sähkösuunnitelmia päätin kuitenkin tehdä varauksen jääkaapille myös keittiön seinälle. Tässä vaiheessa innostuin ajatuksesta sijoittaa laatikkojääkaappi tason alle. Onneksi aika kypsyttää ideoita ja suunnitelmia paremmiksi. Laatikkojääkaapissa ei näet ole edes pienen pientä pakastelokeroa. En ole varsinainen pakastaja, mutta jääpalat ovat kyllä silloin tällöin ihan kiva juttu! Puhumattakaan jäätelöstä.
Käytännön syistä päädyin siis yllä olevaan ratkaisuun. Vaikka yhtenäistä tasoa ei nyt ole koko keittiön leveydeltä, pysyy yleisvaikutelma avoimena ja huonekalumaisena. Osansa vaikutelmasta tekee myös valaistus.

Keittiön rungot tulevat Ikeasta. Tämä ei ollut mitenkään itsestään selvyys. Tutustuin kuitenkin kesällä Helsingön showroomiin ja ihastuin heidän valikoimissa olevaan roosaan, joten ovet, vetimet ja peitelevyt tulevat sieltä. Kaapinovien roosa on erittäin vaalea ja oikein kovassa valossa lähes valkoinen.

Keittiötä suunnitellessa halusin miettiä esteettisyyden ja huonekalumaisuuden lisäksi toimintoja ja tavaroiden paikkoja. Monta eri osoitetta ja keittiötä nähneenä on vahvistunut muutama keittiöiden ruuhkakohta ainakin omassa elämässäni: vesipiste ja jäteastia. Tämä on alue, jossa on aina kaksi tai jopa kolme ihmistä yhtä aikaa. Tämän takia sijoitin jätepisteen sisääntulosta katsoen ensimmäiseen laatikostoon. Roskat ja kierrätettävät asiat on siitä helppo ottaa mukaan ulos lähtiessä. Toivon mukaan ruuhka, joka pienessä perheessäni vallitsee näiden kahden toiminnon ympärillä, vähenee.

Aamiaiskaappiin sijoitan kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen. Ehkä aamiaiskaapin avulla keittiö pysyy siistimpänä? Aika näyttää miten ratkaisut toimivat.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Talopaketti ja siivous

keskiviikko 9. marraskuuta 2016


Kaksi viikkoa sitten tontilla ei ollut juuri mitään. Nyt siinä on talo, jossa on ovet ja ikkunat! Terassin kehikkokin on jo valmiina.
Seinissä on ekovillaa ja höyrynsulkuna Intello. Lattia on toistaiseksi sorapeti. Seuraavaksi odotetaan putkimiestä. Lattiavalu tulee kahden viikon päästä. Sisältä näyttää tältä.


Sievitalon asennusporukka on mieletön. Sopimuksessa lukee, että siivous on minun vastuullani. Olen käynyt välillä tontilla ja ajatellut, että jospa pääsisin ihan siivoushommiin. Ei ole tarvinnut. Asennusporukka on siivonnut omat jälkensä. Minä olen lähinnä nyppinyt sorapedin päältä pois lehtiä ja tehnyt tällä viikolla lumityöt. 
Kotona valmistaudun muuttoon ja mietin tavaroiden säilytystä. Olen mitannut paljon vaatteet ja esineet vievät tilaa ja miettinyt erilaisia ratkaisuja säilytykseen. Olen siirtynyt ajatuksissa kaapeista liukuoviin ja parhaillaan etsinkin ratkaisua liukuoville. Samalla olen karsinut turhaa tavaraa pois. 
Esimerkiksi tämän viikon aikana olen polttanut puuron kaksi kertaa kiinni kattilan pohjaan. KonMarin hengessä heitin puurokattilan pois. Ei tuottanut se kattila minulle iloa. 

Eikä tarvitse sille kattilalle miettiä enää säilytystäkään. 

Follow

lauantai 5. marraskuuta 2016

Entäs TV?

lauantai 5. marraskuuta 2016
Puhuvat päät 
Pienen talon neliöitä pohdittaessa ja pohjaratkaisua tutkittaessa huolestui kanssakulkija television paikasta. Minne se mahtuu? Entäs TV?

Yksi ehkä vielä poikkeava ratkaisu on se, että jätin puhelin- ja antennikaapeloinnin antennirasioita myöten pois. Kuulostaa ehkä radikaalilta, mutta radikaalius loppuu siihen, että taloon tulee valokuitu ja sähköpiirustukseen lisäsin runsaalla kädellä RJ45-rasioita keittiön seinää myöten. Loviisan puhelinosuuskunnan tavoitteenakin on tehdä Loviisasta täysverinen valokuitukaupunki vuoteen 2020 mennessä ja korvata vanhat puhelin ja kaapeli-TV verkot kuidulla.

En edes omista televisiota. Nykyisin TV:n katselu tapahtuu meillä laitteilla joko niin, että jokainen katsoo omaa kuvaa omalta ruudultansa tai viritämme projektorin sinne minne huvittaa ja kokoonnume katsomaan yhdessä isoa kuvaa. Tosin treffiseuralaiseni antoi kommentin elämän vaivalloisuudeesta ja virittämisen tuskasta; TV tai projektori voisi olla yhdessä paikassa. Minun ideana taas on, että projektorin (tulevaisuudessa pienemmän) voi viedä sinne minne haluaa ja heijastaa kuvan tarvittaessa olohuoneen tai makuuhuoneen seinään, kaapin oveen tai ikkunan rullaverhoon. Nyt projektorin kuva heijastuu sillöin tällöin makuuhuoneeni beigeen seinään. Kuva on täysin hyvä ja kirkas, eikä siis tarvitse erikseen valkokangasta, kun seinä on tasainen eikä siinä ole ryppyjä tai halkeamia.

Ja kun TV:n katselusta puhutaan, niin jälkikirjoituksena kerrottakoon, että lempisarjani on tällä hetkellä HBO:n Westworld. Suosittelen.

Follow

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Rakennekatselmus

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Talo tuntuu edistyvän niin hurjaa vauhtia, että en pysy perässä. En olisi voinut parempaa asennusporukkaa toivoa.
Tuulensuojalevytys on nyt valmis ja kovaa vauhtia talo saa paneelia suojaksi. 
Runkokatselmuskin on pidetty ja läpi meni. Vastaava mestari huolehti oma-aloitteisesti katselmuksen tilaamisesta. Kuuluu kuulemma työnkuvaan. Onneksi näin, olisin itse unohtanut koko runkokatselmuksen tilaamisen. Hyvä, että rakennusprojektissani on asioita hoitamassa joku täyspäinenkin. :)

Samalla vastaava mestari kysyi rakennustarkastajalta parven rakentamisesta makuuhuoneeseen. Tarkastaja antoi siunauksensa suunnitelmille. Makuuhuoneessa on vielä erikseen korotettu katto ja rakennekuvissa on huomioitu myös parvi. Kysymys olikin enemmän siitä, minkä kokoisen parven saa rakentaa. Hienoa, että suunnitelmille näytettiin vihreää valoa.

En itse päässyt osallistumaan katselmukseen, koska olin samaan aikaan tutustumassa Mikkelin asuntomessualueeseen. Vuoden 2017 asuntomessualue sijaitsee Saimaan rannalla Kirkonvarkauden nimisellä asuinalueella. Asuntomessujen kaavasuunnittelussa on otettu huomioon alueen luonto ja alkuperäistä puustoa on haluttu säilyttää alueella. Yhtenä asumisen teemana onkin ensi vuonna hyvinvointi. Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskuksen professori, puhuikin tapahtumassa aiheesta "Mitä hyötyä on vihreästä asuinympäristöstä". Lyhyesti sanottuna: luontonäkymä vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä. Uskon, että moni suomalainen tietää tämän alitajuisesti. Olemmehan me aikamoista mökkikansaa, joka viihtyy luonnon keskellä usein jopa ilman nykyajan mukavuuksiakin.
Vaikka talon rakentaminen tai rakennuttaminen ei varmasti ole kaikkein stressivapainta aikaa ihmisen elämässä, huomaan että ulkona - luonnon keskellä - stressi pienenee raksallakin. Osansa on toki myös hyvällä rakennusporukalla!

Follow