Tässä talossa on vain yksi sisäovi.
Moni on kysynyt ja ihmetellyt, että miten teini-ikäiset lapset viihtyvät, kun talossa ei ole kaikille omia huoneita, ei edes ovia. Ja hetken päästä tulee kysymys: Miten te nukutte?
Kerrottakoon taustoista sen verran, että lapset ovat jo vuosia asuttaneet kahta kotia - omien sanojensa mukaan kolmea: on äidin, isän ja kesäpaikan kodit. Osasyy talon pohjaratkaisuun onkin, että osan ajasta talossa asuu vain yksi asukas. Kun lapset olivat pieniä, sanoi moni lapsuusajan menevän liian nopeasti ohi. Silloin se ei tietenkään tuntunut siltä. Nyt lasten ollessa vanhempia, tajuaa yhtäkkiä olevansakin tilanteessa, jossa suurin osa ajasta, jonka lapset asuvat kotona, on todennäköisesti takanapäin. Se aika, jolloin tulen asumaan talossa kokonaan yksin, ei olekaan enää tässä mittakaavassa kovin kaukana.
Kun aikaa on vähän, on kiva tulla pieneen kotiin. Fiilis on vähän kuin mökille tulisi. On kiva olla yhdessä.
| Verhon alla näkyvät rakennustikkaat, jotka sulautuvat osaksi sisustusta. |
Miten talossa sitten nukutaan? Kun olemme kaikki yhdessä, nukun olohuoneessa. Tapio Anttilan Day & Night -vuodesohva (yllä) on hyvä sänky. Lisäksi siitä saa kätevästi kaksi sänkyä, jos on yövieraita.
Virallisesti makuuhuone on tyttären valtakuntaa, mutta totta puhuen nukun siellä silloin, kun hän on isällänsä. Makuuhuoneeseen ei ole omaa ovea, mutta kulman taakse jää tila, jonne pääsee katseilta piiloon, omaan rauhaan.
.
Makuuhuoneen yläpuolella on esikoisen asuttama parvi. Alla olevasta kuvasta näkyy myös hyvin tämän hetkinen kaaos nurkkaus. Mietin, että olisin jättänyt tämän kuvan pois, mutta laitoin sittenkin. Tämän näköistä täällä nyt on tämän viikon loppuun asti. Portaiden oikealle puolelle on tällä viikolla nimittäin tulossa kaapit ja pöytätaso. Kuvan "rekvisiitta" liittyy siis tulevaan tapahtumaan. Siivotaan vasta sitten kun taso ja kaapit ovat paikallaan.
Esikoinen nukkuu parvella. Huoneessa ei ole seisomakorkeutta, mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, parvelta löytyy kaikki mitä 13-vuotias poika tarvitsee.
| Parven tapetti on ostettu Lidlistä. Hintaa tapetille tuli muistaakseni kymmenisen euroa. |
Vuosi taloa asuttaneena, voin jo todeta, että omaa rauhaa on kaikilla. Omaan rauhaan ei välttämättä tarvitse sataa neliötä ja ovea.
Tarvitseeko teini-ikäinen oman huoneen ja oven? Toimiiko oveton ratkaisu? Jossain vaiheessa pelkäsin oikeasti, että ajatukseni asumisesta ja ovettomuudesta, johtaa perikatoon ja ajaa minut hulluuden partaalle. Hulluuden partaalle lähinnä siksi, etten voisi käskeä lapsia omaan huoneeseensa, oman oven taakse. Ja toisaalta teini-ikäisen kehitysvaiheeseenhan kuuluu lukittautuminen omaan huoneeseen. Ajaako ovettomuus teini-ikäisen kapinaan? Tämmöiseen hysteriaan pääsee ihminen, joka lukee internetistä, miten jokainen teini-ikäinen tarvitsee tilaa. Pelkäsin kuitenkin aivan turhaan. Lapset riitelevät eikä omat huoneet tai suljetut ovet sitä estäisi. Voisin jopa varovaisesti väittää, että yhtenäisempi, pienempi tila, pakottaa ottamaan muut enemmän huomioon ja tuo sitä kautta enemmän sopua kuin riitaa.
Lapset ja aikuiset tarvitsevat yhteistä aikaa. Tarvitsemme tietenkin myös omaa rauhaa, mutta sen voi löytää vaikka sohvan nurkasta.
Jos pohjaratkaisu mietityttää, löytyy se täältä.
.
Meidän teinille on tulossa ovi huoneeseen. Kuitenkin kun tahdomme, että hänelläkin on sitä yksityisyyttä. Hyvä kuitenkin, jos teillä tuo ratkaisu toimii. Meillä on rakentaminen meneillään, ja nyt vasta viikon kuluttua olisi tarkoitus selvitellä näitä ovi- sekä ikkuna-asioita tarkemmin. https://www.kajlaaja.fi/ikkunat-ja-ovet
VastaaPoistaNimeni on FATMA WATI, ja haluan tällä välineellä neuvoa kaikkia olemaan varovaisia internetistä lainan ottamisessa, koska niin monet internetin lainanantajat täällä ovat huijareita ja he vain jakavat tarinoita huijatakseen rahasi. Hain 200 000 euron lainaa saksalaiselta naiselta ja menetin 8 400 euroa saamatta lainaa.
VastaaPoistaTänä päivänä, 27. huhtikuuta 2026, ystäväni Wulan Sari työpaikaltani kertoi minulle, kuinka hän haki lainaa luottolaitoksilta ja lopulta sai lainan. En koskaan uskonut häntä, ennen kuin menin hänen kanssaan pankkiin vahvistamaan asiaa ja olin hämmästynyt, koska menetin paljon rahaa vain saadakseni lainan perheelleni.
ALLAH siunatkoon hyvää miestä siitä, mitä hän teki minulle ja kodilleni. Pyysin ystävääni esittelemään minulle hyvän yrityksen luottolaitoksilta, ja he tekivät sen, ja hain 120 000 euron lainaa.
Noudatin yrityksen lainaehtoja ja luottohakemukseni hyväksyttiin ilman stressiä ja vaikeuksia.
Lopulta sain lainan pankkitililleni ja soitin ystävälleni, että sain lainan. Esittelin myös monia ihmisiä hyvälle yritykselle nimeltä laina-luottolaitokset.
Haluan sinun lukevan todistukseni ja ottavan yhteyttä hyvään yritykseen, jos tarvitset lainaa, jotta sinäkin voit todistaa hyvän yrityksen ystävällisyydestä.
Joten käytän tätä väylää ilmoittaakseni kaikille romanialaisille ja muille ihmisille, joilla on mahdollisuus lukea todistukseni ja jotka tarvitsevat lainaa, ottamaan yhteyttä laina-luottolaitoksiin. SÄHKÖPOSTI: (loancreditinstitutions00@gmail.com)
Voit kuitenkin ottaa heihin yhteyttä WhatsAppin kautta: +393512114999 tai +393509313766.
Kiitos vielä kerran kaikille todistukseni lukemisesta ja siunatkoon ALLAH meitä kaikkia ja antakoon meille pitkän iän ja vaurauden.
Nimeni on Alex Jack Yhdysvalloista. Haluan kiittää lainalaitoksia, jotka auttoivat minua saamaan lainan. Viimeiset kolme kuukautta olen etsinyt lainaa velkojeni maksamiseen, ja kaikki yrittivät huijata minulta rahani, kunnes tapasin lainalaitokset. Hän pystyi myöntämään minulle 40 000 euron lainan. Hän voi auttaa myös sinua. Hän on auttanut muita kollegoitani. Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä yritykseen sähköpostitse (loancreditinstitutions00@gmail.com). Uskon, että hän voi auttaa sinua. Ota heihin yhteyttä saadaksesi apua, kuten hän auttoi minua. Alla on hänen rohkaisun sanansa niille, jotka etsivät laillista ja rehellistä yksityistä lainanantajaa. Ota yhteyttä yritykseen WhatsAppin kautta: +393512114999 tai WhatsAppin kautta numeroon +393509313766.
VastaaPoista