sunnuntai 21. elokuuta 2016
Julkisivupiirustukset. Talossa on pystypanelointi 170 mm.
Huikean nopeaa toimintaa Loviisassa. Jätin rakennusluvan heinäkuun alussa muutamaa tuntia ennen kuin rakennusvalvonta aloitti kesätaukonsa ja kaksi viikkoa lomien jälkeen sain jo luvan. Tosin käytin luonnoskuvat ainakin kahdella lupatarkastajalla ennakkoon ja he vastasivatkin, että esteitä rakennusluvalle ei ole, kun kattotyypin muuttaa kaavan mukaiseksi. Tontin raivauksen ja maatyöt sai aloittaa vasta sen jälkeen kuin rakennuslupa oli jätetty, siksi oli tärkeää saada rakennuslupa ajoissa sisään. Mukavaa, ettei rakennuslupani jäänyt pyörimään byrokratian rattaisiin ja nyt asia on siis viranomaistenkin taholta virallistettu ja paperit kunnossa tässä asiassa.
Tontin rajalta suoraan metsään
Käytiin viikonloppuna metsässä. Kaksikin kertaa. Toinen oli epäonnistunut reissu Sotilaspojan muistomerkille. Siinä mielessä epäonnistunut, kun muistomerkkiä ei vaan löytynyt. Viimeisin reissu oman tontin rajalta sentään onnistui, kun löydettiin metsään ja metsästä ne mustikat mitä oltiin etsimässäkin. Samalla tietysti katseli takapihan maisemaa.
Mukavalta tuntui myös, että auton sai ensimmäistä kertaa ajettua ihan tontille asti! Edistystä.
Follow
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti