lauantai 21. tammikuuta 2017

Seinää päin

lauantai 21. tammikuuta 2017
Rowicon messuosasto, Köln

Nyt on raksalla tapahtunut! Villat, kattopaneelit ja väliseinät olivat paikallaan, kun palasin työmatkalta.
Eilisen päivän olen kitannut ja maalannut pienen, mutta tehokkaan, talkooporukan kanssa. Pienen talon etu on, että tasoittaminen, hiominen ja vielä kerran tasoittaminen, ei ole loputonta. Maalaushomma tuntuu, ehkä hieman harhaisesti - olevan hanskassa. Tässä vaiheessa olenkin erityisen iloinen siitä, että talossa ei ole yhtään ylimääräistä neliötä tasoitettavana.
Kädet ovat maalissa ja kynnen aluset likaiset oman talon töistä. Ihan parhautta. Aurinkokin pilkahtelee välillä, joten talosta voi saada kohta katseen kestäviä kuviakin.




Follow

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti