perjantai 3. helmikuuta 2017

Rakentajan auttavapuhelin

perjantai 3. helmikuuta 2017


Suurinosa rakentamisesta on mennyt hyvässä flowssa. Tiedän toki, että isoihin projekteihin liittyy aina muuttuvia tekijöitä. Eilen sitten katkesi kamelinselkä, kun kylpyhuoneen osavalu siirtyi taas muutamalla päivällä eteenpäin. Stressasi sen verran, että aamu-unisena ihmisenä heräsin poikkeuksellisesti klo 5. Valu tehdään pikamassalla, joten laatoittamaan pitäisi päästä aikataulussa. Silti. Aikataulua on siirretty nyt kolme kertaa eteenpäin. Laitoinkin viestin työpäällikölle, että nyt tuntuu siltä, että olen jonon viimeisin asiakas. Ymmärrän, että resurssit ovat rajalliset ja samaa työvoimaa käytetään muillakin rakennuksilla, mutta harmittaahan se, että asiat siirtyy.
Juttelin myös vastaavan mestarin kanssa ja hän rauhoitteli, että pysytään kyllä aikataulussa. Puhelun jälkeen mietin, että jokaisella rakentajalla pitäisi olla auttava puhelin. Kun ostaa talopaketin, niin samalla saisi rakennuksen ajaksi 24 h päivystävän psykologin, joka olisi erikoistunut hermoileviin rakentajiin. Psykologi kuuntelisi hetken ja laittaisi asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Aamupäivällä kävi LVI-kaveri rakennuksella. Hänen kanssaan juteltuaan asiat alkoivat taas näyttää astetta valoisammalta. Aikataulussa pysytään ainakin siltä osin.

Jos aikataulu ei pidä, on minulla suunnitelma B.
Seuraava rakennusmies, joka siirtää aikataulua eteenpäin, saa omaan kotiinsa asukkaaksi yhden naisen ja kaksi kinastelevaa lasta!

Siinäpä meille motivaatiota.

Follow

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti