sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Melkein valmis parvi

sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Kuvateksti: Oikealle puolelle asennetaan lasi. Valo pääsee myös ylhäältä kulkemaan talon läpi.

Huh, nyt eletään jo niitä aikoja, että rupeaa olemaan melkein valmista pintaa. Parvesta tulee vanhemman lapsen "oma huone".  Täyshuonekorkeuttahan parvella ei ole. Olen seurannut esikoiseni toimintaa ja näyttää siltä, että makuuasento luonnistuu paremmin kuin pystyssä pysyminen. Uskon siis vähän matalamman tilan riittävän tässä tapauksessa. Haaveilin parven porrasratkaisuksi kiipeilyseinää, mutta enpä usko, että rakennusmääräykset antavat siinä periksi. Toki voi olla, että kiipeilyseinä ei olisi kovin käytännöllinen, mutta olisihan se hienoa!

Parven päätyseinälle saatiin upotettua hyllytilaa. Ratkaisu toteutettiin vahvistamalla rakennetta lisäkoolauksella ja vanerilla. Väliin laitettiin villaa, ettei alapuolella olevan teknisen tilan äänet kantautuisi parvelle. Parvella on vanha matto ja koiran pureksima tyyny. Auttaa lapsia jaksamaan rakennuksella.


Seinät on maalattu Tikkurilan Lumi-maalilla. On huomattavan paljon valkoisempi kuin perusvalkoinen.


Follow


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti