sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aloituskokous

sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Talon kulma paikoillaan.
Perjantaina pidettiin aloituskokous tontilla. Aurinko paistoi ja ilma oli syksyisen kuulas ja kirpeä. Hyvä niin: ainahan fiilis on parempi, kun ei tarvitse vesisateessa seisoa. Kävin lähimmältä huoltoasemalta ottamassa mukaan Take Away-kahvit ja pussillisen Gifflar-korvapuusteja.
Ulkoilmassa kahvikin maistuu paremmalta!


Samalle päivälle oli vastaava tilannut rakennuksen paikan merkitsemisen. Sillä siis aloitimme. Rakennustarkastajan saapuessa paikalle katsoimme vielä yhdessä sokkelin korkoa. Talon pohjoisseinällä sokkelia jää enemmän näkyviin ja tarkastajalta tulikin hyvä ehdotus ulkoverhouksen jatkamista alemmaksi pohjoisseinälle, jotta rakennus maisemoituisi paremmin ympäristöönsä.

Aloituskokouksessa käytiin lupahakemus ja vastuuhenkilöt läpi. Vastaavan KVV- ja IV-työnjohtajan ilmoitus puuttui, mutta lupasin toimittaa paperin ensi viikon aikana allekirjoituksilla varustettuna. Samalla toimitan muutaman puuttuvan kuvankin. En tiennyt, että paperit pitää toimittaa kahtena sarjana kaupungille. Kuvien toimittamisen epäselvyyttä on lisännyt myös se, että osa suunnittelijoista on toimittanut paperit suoraan rakennusvalvontaan ja osa vain minulle.

Myös Toiveiden tynnyri-blogissa aloituskokoustettiin tällä viikolla. Käytännöt kokouksen järjestämisessä voivat siis olla erilaisia kunnasta riippuen, vaikka asiasisältö: lupahakemuksen ja vastuuhenkilöiden läpikäyminen lienee jokaisen aloituskokouksen asialistalla ovatkin.

Joka tapauksessa minulla on tunne, että olen hyvissä käsissä. Vastaava vastaa valvonnasta ja
rakennustarkastajakin totesi lopuksi, että aina voi soittaa, jos on kysyttävää tai huolen aiheita. "Kyllä tähän talo saadaan pystyyn." Aloituslupa siis kunnossa!

Follow

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti